perjantai, 15. maaliskuu 2013

Ilmoitus

Ensinnäkin, pahoitteluni siitä että edellisestä osasta on kulunut jo pieni ikuisuus. Pricet eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään, joten älkää huolehtiko.


Vuodatus meni päivittymään ja uudistumaan tammikuun lopulla eikä se näiden uudistusten jäljiltä tuntunut enää yhtä kotoisalta ja helppokäyttöiseltä kuin ennen.


Niinpä tein ison ratkaisun ja aloin siirtämään jokaista kolmea blogiani osa kerrallaan uuteen kotiin Bloggeriin.


Nyt kun viimeinenkin osa on siellä voin toivottaa kaikki vanhat ja uudet lukijat tervetulleiksi Pricen uuteen kotiin!


Uusi osa on jo kuvattu ja nyt kun tämä projekti on valmis, pääsen aloittamaan uuden osan kirjoittamista.


Pyytäisin tarinani linkittäneitä linkittämään blogit uudelleen. Teidän bloginne olen jo linkittänyt uusiin blogeihini :) Myös osailmoitukset kannattaa tästä lähin laittaa Bloggerin suuntaan sillä täällä Vuodatuksen puolella piipahdan enää harvoin.


Mutta nyt, pidemmittä puheitta tervetuloa Pricen uuteen kotiin osoitteessa: pricenperhe.blogspot.fi

Ja tässä vielä kuvallinen todiste siitä, että uusi osa on todellakin jo kuvattuna:

 

photo 6Paumlivauml9_zps88139a1a.png

sunnuntai, 2. joulukuu 2012

Atte

PhotobucketPhotobucket

Kertaukseksi: Atte on perhe- ja tietotavoitteinen, elämäntoiveena on päästä rikollisneroksi.

Photobucket

Atte ei muuttanut uuteen kotiinsa yksin vaan hänen mukanaan muutti hänen kihlattunsa, Aurora.

PhotobucketPhotobucket

Aurora on mammona- ja perhetavoitteinen ja hänen elämäntoiveenaan on päästä eläväksi legendaksi. Hänen mieleensä ovat mustahiuksiset, silmälaseja käyttävät simit. Ruskeahiuksisia simejä Aurora ei voi sietää.

PhotobucketPhotobucket
 
 Aurora pienen muodonmuutoksen jälkeen.


***
 

Photobucket

Atte aloitti joka aamunsa päivän lehteä selaillen ja työpaikkailmoituksia katsellen. Hän haki töitä rikollisuuden alalta, eikä suostunut tinkimään asiassa. Mikään muu työ ei hänelle kelvannut. Mutta jälleen kerran mies sai karvaasti pettyä, kun lehdestä ei sopivaa ilmoitusta löytynyt.

Photobucket

Tuttuun tapaan Atte hipsi koneen ääreen tutkimaan vapaita työpaikkoja mutta onni ei vain tuntunut olevan myötä. Ehkäpä minulla on parempi onni huomenna, hän ajatteli sulkiessaan työnvälitystoimiston sivut.

Photobucket
 
 Auroraa oli onnistanut sulhastaan paremmin ja hän oli löytänyt heti töitä unelma- alaltaan. Aina töistä tullessaan nainen vietti pitkiä toveja kuntopyörää polkiessa, ylennysten toivossa tietenkin.

***

Photobucket

Syksy oli jo pitkällä, kun kauan odotetut häät pääsivät viimein alkamaan.

Photobucket

Aurora ja Atte aikoivat viimeinkin virallistaa suhteensa.

PhotobucketPhotobucket

Atte katseli hymyillen, kun juhlavieraat saapuivat todistamaan heidän tärkeää hetkeään.

Photobucket

-Minä, Atte Price, otan sinut...

Photobucket

-Minä, Aurora Puistola, otan sinut...

PhotobucketPhotobucket

Herra ja rouva Atte Priceheart

PhotobucketPhotobucket

Virallisen osuuden jälkeen päästiin viimeinkin maistelemaan hääkakkua.

Photobucket

Albert ja Kathy päättivät liittyä tuoreen avioparin seuraan. Aurora oli tutustunut Aten sisaruksiin jo koulussa ja näistä kaikista oli tullut hänelle kovin läheisiä, melkein kuin hänen omia sisaruksiaan, joita hänellä ei ollut. Aurora oli onnellinen saadessaan vihdoin olla osa tätä perhettä.

Photobucket

Kun vatsat olivat täynnä kakkua ja muita herkkuja, päätettiin juhlat kunnon bailumeiningillä. Gullikkiin innostui ja päätti näyttää miniälleen ja tyttärelleen parhaat tanssimuuvinsa.

Photobucket

Hääjuhlat onnistuivat täydellisesti.

Photobucket

Hyvästeltyään vieraansa, tuore aviopari pääsi perinteiselle hääajelulle.

Photobucket

Perinteitä kunnioittaen, Atte päätti kantaa morsiamensa kynnyksen yli. Auroraa kikatutti, kun Atte vaappui hieman horjuvin askelin kynnyksen yli heidän yhteiseen kotiinsa.

PhotobucketPhotobucketPhotobucket
 
 Täydellisen illan päätti täydellinen hääyö.

***

PhotobucketPhotobucket

Häiden jälkeen arki palautui nopeasti ennalleen. Atte haki edelleen herkeämättä töitä, mutta vieläkään häntä ei työnmetsästyksessä onnistanut.

Photobucket

Aurora vietti vapaapäiväänsä siivoamalla pihalle puista tippuneita lehtiä. Hän alkoi jo huolestua miehensä puolesta, tämä alkoi selvästi jo masentua kun töitä unelma-alalta ei vain tuntunut löytyvän.

Photobucket
 
 Pian Aurora sai muuta ajateltavaa, kun yhtäkkiä iskenyt pahoinvoinnin aalto pakotti hänet tervehtimään vessanpönttöä jo toistamiseen sinä aamuna. Hääyö oli tainnut tuottaa toivottua tulosta...

***

PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Pian Auroran vatsaa koristi sievä, pieni kumpu. Vaikka rahatilanne ei ollut mikään hyvä, eivät tulevat vanhemmat voineet olla onnellisempia. Lapsi oli toivottu lisä heidän perheeseensä.

PhotobucketPhotobucket

Ja lisää onnenpotkuja oli luvassa: Atte sai vihdoin töitä unelma-ammatistaan!

Photobucket
 
 Palkka ei ollut mitenkään suurensuuri mutta nyt Aurora sai nauttia rauhassa äitiyslomastaan ilman mitään rahahuolia.

***

Photobucket

Äitiysloma meni ohi nopeasti ja eräänä aamuna Aurora heräsi koviin kipuihin.

PhotobucketPhotobucket

Onneksi Atte oli lähellä, kun Aurorasta tuntui ettei hän jaksaisi enää.

Photobucket

Ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua. Aurora piti sylissään pientä poikaa, Arttua. Arttu oli perinyt kaiken paitsi ihonvärinsä isältään.

Photobucket

Arttu sai seurakseen vielä kaksoisveljen, joka sai nimen Anssi.

Photobucket

Uunituoreet vanhemmat katsoivat lumoutuneina pieniä poikiaan. Atte hipaisi vaimonsa poskea ja otti tämän sirot kädet kämmeniinsä.
-Tiedäthän sinä, Aurora, että minä rakastan sinua?

Photobucket
-Tiedänhän minä, höpsö. Minäkin rakastan sinua.
Aurora sanoi ja suukotti miestään hellästi ennen kuin painautui tämän lämpimään syleilyyn.

***

Tähän loppuun vielä kuvat kaksospojista:

PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Artusta kasvoi aikalailla äitinsä näköinen suosio- ja perhetavoitteinen nuorimies.

PhotobucketPhotobucketPhotobucket
 
 Jos Arttu oli äitinsä näköinen, oli Anssissa taas enemmän isänsä näköä. Anssista kasvoi mammona- ja romantiikkatavoitteinen teini.

***

Huh, vihdoin on osa ulkona. Anteeksi kovasti, että tämän julkaisu venyi näin paljon. Jouluvalmistelut ovat pitäneet niin kiireisinä etten ole ehtinyt kirjoittaa saatikka pelata. Toivottavasti ekstra oli kuitenkin odottelun arvoinen :) Seuraavassa osassa päästään taas perijäperheen kimppuun. Luvassa on kaksospoikien synttäreitä ja ehkäpä Karoliinan mystinen rakastettukin paljastuu osan aikana.

Seuraava osa ilmestyy melko varmasti vasta ensi vuoden puolella, joten toivotan teille kaikille rakkaille lukijoille jo nyt:
HAUSKAA JOULUA & VIELÄ HAUSKEMPAA UUTTA VUOTTA!


756942vz6v2q2qx3.gif
glitter-graphics.com
 
  

heart:lla Amber

keskiviikko, 24. lokakuu 2012

Albert

PhotobucketPhotobucket

Tähän aluksi pieni kertaus: Albert on tieto- ja syöpöttelytavoitteinen, elämäntoiveena on syödä 200 juustoleipää. Hänen mieleensä ovat mustahiuksiset ja meikkejä käyttävät simit, jotka eivä käytä hattuja. Albert työskentelee arkkitehtialalla.

Photobucket

Albertin uuden kodin alakerta.

Photobucket

Ja yläkerta.

Photobucket
 
 Ensi töikseen Albert meni tutustumaan uuteen kuntolaitteeseen, sillä mies oli huomannut keränneensä itselleen liikakiloja. Tiukan treenin jälkeen puku istui päälle paremmin kuin hyvin.

***

Photobucket

Albert oli kotiutunut hyvin uuteen asuntoonsa. Hänen päivänsä kuluivat työn äärellä...

Photobucket

...tai ylennyksiä varten taitopisteitä keräillen.

Photobucket

Oli hän keksinyt uuden harrastuksenkin: tähtien tutkimisen. Albertin haaveena oli löytää kokonaan tuntematon planeetta tai peräti galaksi, minkä ansiosta hänet tultaisiin palkitsemaan vähintään Mööbelilla!

Photobucket
 
 Uusien tähtien löytäminen oli ainakin miehelle lastenleikkiä.

***

PhotobucketPhotobucket

Albertin olisi kannattanut uskoa, kun muut varoittelivat liiallisen tähtientuijottelun vaaroista. Mies oli viettänyt sinä iltana tuttuun tapaansa pitkän tovin tuijotellen taivaan ihmeitä, kun sininen valo ilmestyi kuin yhtäkkiä Albertin ympärille ja hän tunsi voimakkaan vedon vetävän häntä ylöspäin. Albert huuti apua ja yritti pitää kaukoputkesta tiukasti kiinni.

Photobucket

Hänen otteensa ei kuitenkaan pitänyt ja Albert katosi. Sininen valokin hävisi samantien ja pian talon valtasi aavemainen hiljaisuus.

***

Photobucket

Kului useampi tunti, ja yhtäkkiä valtava lentävä lautanen ilmestyi Albertin kodin pihaan.

PhotobucketPhotobucket

Albert pudotettiin kyydistä ja lentävä lautanen katosi samantien jättäen kokemuksestaan hämmentyneen miehen järkyttyneenä tuijottamaan sen perään.

Photobucket

Iso lautasellinen juustoleipiä kuitenkin toimi hyvänä lääkkeenä järkytykseen.

Photobucket

 
 Ruoka ei vain oikein tahtonut pysyä sisällä...

***

Photobucket

Pian avaruusseikkailulta paluun jälkeen, Albert huomasi vatsansa kasvaneen. Nyt vaan ei ollut kyse pelkästä lihomisesta, hänestä oli tulossa isä!

Photobucket

Vaikka lastenhankinta ei ollut ollut Albertin mielessä ajankohtainen vielä pitkään aikaan, sai vatsassa myllertävä lapsi jääräpäisimmänkin miehen mielen muuttumaan. 

Photobucket

Albert halusi olla maailman paras isä lapselleen ja hän kolusi läpi kaikki netin keskustelupalstat lukeakseen ohjeita ja vinkkejä muilta saman kokeneilta iseiltä.

Photobucket

Hän osti kaikki mahdolliset lastenhoitokirjat ja luki ne kannesta kanteen.

Photobucket

Mutta parhaimmat vinkit Albert sai äidiltään ja sisariltaan, joiden neuvojen avulla hän saattoi valmistautua tulevaan koitokseensa.

Photobucket

Joten kun synnytyksen aika koitti eräänä syksyisenä yönä, Albertista tuntui, että hän oli valmis vaikka mihin.

Photobucket

Ja se olikin hyvä, sillä pian hänen elämäänsä tuli kaksi pientä kääröä. Ensimmäinen, pieni poika, sai nimen Tonil.

Photobucket
 
 Ja toinen, poika hänkin, sai nimen Tever.

***

PhotobucketPhotobucket

Poikien syntymä muutti Albertin elämän täysin. Enää työssä eteneminen ei ollut hänelle tärkein asia maailmassa, kun taas pojista sitä oli tullut. Albertin päivät olivat täynnä vaipanvaihtoa ja likaisten tuttipullojen siivoamista mutta ei se miestä haitannut, päinvastoin.

Photobucket
 
 Oli kuitenkin eräs asia, mikä miestä vaivasi. Ensimmäistä kertaa ikinä hän kaipasi rinnalleen toista simiä. Hän oli kateellinen muille sisaruksilleen, jotka olivat jo löytäneet kumppanin rinnalleen, menneet naimisiin ja perustaneet perheen. Hänellä oli jo perhe, mutta puolisoa hän vielä kaipasi.

***

PhotobucketPhotobucket

Albertin elämästä löytyikin eräs sopiva puolisoehdokas, nimittäin Kahvikolon kaunis baarimikko Kikka. Albert oli tutustunut naiseen viettäessään monia iltoja lukemassa lastenhoito- opuksia Kahvikolossa raskausaikanaan. Albertilta oli kestänyt jonkun aikaa ennen kuin hän oli tajunnut tuntevansa Kikkaa kohtaan muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Hän vaan ei rohjennut ikinä kysyä naista ulos syömään kanssaan.

Photobucket

Sinä iltana, kun hän oli tullut töiden jälkeen hetkeksi Kahvikoloon saadakseen viettää edes hetken naisen kanssa, mies tajusi, että hänen pitäisi toimia ja pian. Hän ei ollut ainoa mies Järvisaaressa, joka oli huomannut baarimikon kauneuden. Jos en toimi pian, joku muu saa tilaisuuden valloittaa hänen sydämensä.

PhotobucketPhotobucket
 
 Niinpä pienen rohkaisudrinkin voimalla Albert viimein uskaltautui pyytämään, voisiko Kikka harkita lähtevänsä joku ilta hänen kanssaan ulos syömään.
-Tietenkin, olen jo odotellutkin milloin kysyt,
nainen vastasi ja sai Albertin sydämen laukkaamaan villisti.

***

Photobucket

Kikan ja Albertin suhde oli syventynyt jo niin, että kun kaksosten ensimmäinen syntymäpäivä koitti, Kikka muutti Albertin ja poikien luo asumaan.

Photobucket

Kaksosista vanhempi Tonil...

Photobucket

...ja nuorempi Tever. (Nämä on niin söpöjä <3 )

PhotobucketPhotobucket

Kikka Hella on perhe- ja mammonatavoitteinen, jonka elämäntoiveena on viettää kultavuosipäivää. Naisen mieleen ovat ahkerat työntekijät, jotka ovat teknisesti lahjakkaita mutta eivät käytä hattuja.

PhotobucketPhotobucket
 
 Kaunis Kikka pienen muodonmuutoksen jälkeen.

***

Photobucket

Pariskunta oli ollut kihloissa jo pidemmän aikaa, kun Kikka huomasi odottavansa lasta.

Photobucket

Iloinen uutinen perheenlisäyksestä sai viimein Kikan ja Albertin virallistamaan suhteensa. He eivät kuitenkaan halunneet mitään isoja häitä, vaan menivät naimisiin vain pienen vierasjoukon edessä.

PhotobucketPhotobucket

Kunniavieraina olivat tietenkin Albertin pojat Tonil ja Tever.

Photobucket

Sekä hänen vanhempansa Valeria...

Photobucket

...ja Gullik, joka kuitenkin näytti mieluummin viihtyvän ennemmin vessan puolella kuin juhlissa.

Photobucket

Gullik kuitenkin malttoi tulla todistamaan, kun hänen esikoispoikansa meni naimisiin.

PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Saanko esitellä: herra ja rouva Price!

Photobucket

Pian häiden jälkeen Kikka synnytti perheeseen toiset kaksoset. Pienen Teresan, joka peri äitinsä ihon ja isältään hiustenvärinsä ja silmänsä.

Photobucket
 
 Ja pienen pojan, joka sai nimen Andreas. Andreas oli taas perinyt kaiken mahdollisen isältään.

***

PhotobucketPhotobucket
 
 Kikka sai Albertin muuttamaan hieman ulkonäköään. Mies antoi kiharoidensa taas kasvaa ja hän vaihtoi vaatetyyliäänkin hieman isällisemmäksi. Miehestä, jota ei ollut kiinnostanut mikään muu kuin työ, hänestä oli tullut aviomies ja neljän lapsen isä. Mutta Albertia ei kaduttanut ollenkaan. Hän ei olisi voinut olla onnellisempi.

***     ***     ***     ***     ***

Tähän loppuun vielä kuvat kasvaneista lapsukaisista:

Photobucket

Tonilista kasvoi perhe- ja mammonatavoitteinen komistus.

Photobucket

Teverista kasvoi tieto- ja romantiikkatavoitteinen poika, joka varmasti särkee monen teinitytön sydämen.

PhotobucketPhotobucketPhotobucket

Perheen ainoasta tyttärestä, Teresasta, tuli isoveljensä tavoin melkoinen sydäntensärkijä. Teresa sai romantiikka- ja tietotavoitteet.

PhotobucketPhotobucketPhotobucket
 
 Eikä Andreaskaan jäänyt sen huonommaksi. Perheen suloinen hymyhuuli sai itselleen tieto- ja suosiotavoitteet.

***

Photobucket
 
 Vielä tähän loppuun suloinen kuva Albertista, joka sai Kikalta ensisuudelmansa. Parin suhdehan syveni jo silloin, kun Albert oli raskaana.

***

Seuraava osa on Atte- ekstra ja sen jälkeen palataankin taas perijäperheen pariin. Nyt pääsette kommentoimaan, mitä mieltä olitte. Tätä osaa oli ihan hauska pelata, vaikka on kyllä pakko myöntää että vaikka kaksosista simssissa tykkään, niin kaksien kaksosten hoitaminen peräkkäin alkoi olla kyllä jo melko raskasta. Tonil ja Tever ovat muuten ensimmäiset alienlapset, jotka olen pelissäni ikinä hankkinut ja koska pojat olivat niin ylisöpöjä, niin eiköhän alienvauvoja tule vastaisuudessakin hommattua :)

Mutta nyt, kommentoikaahan!

heart:lla Amber

lauantai, 29. syyskuu 2012

7b. ...On uuden alku

Photobucket

Valeria nautti eläkkeellä olemisesta ja päivien kiireettömyydestä. Aikaa riitti muuhunkin kuin töissä käymiseen ja taitopisteiden keräämiseen. 

Photobucket

Lämpimässä syysilmassa saattoi harrastaa taiteita vaikka alusvaatteisillaan.

Photobucket

Gullik ja Valeria istuivat mietteliäinä sohvalla, odotellen Karoliinan paluuta.  Jonkun ajan päästä ulko- ovi avautui ja Karoliina astui sisään.

Photobucket

-No, miten kävi? Valeria kysyi tyttäreltään tämän istuuduttua sohvalle vanhempiensa viereen.

Photobucket

-Avioero on nyt selvä. Kiitos palkkaamanne asianajajan, Riki ei saanut penniäkään rahoista. Hän ei uskaltanut edes valittaa, sen verran hyvät todisteet oli häntä vastaan.

Photobucket

-Entä...? Gullik kysyi ja vilkaisi Karoliinan vatsaa.

Photobucket

-Riki antoi minulle mielellään täyden huoltajuuden. Hän ei halua olla enää missään tekemisissä minun tai lapsen kanssa.
 

PhotobucketPhotobucket

Karoliina halasi molempia vanhempiaan tiukasti. Vihdoin he kaikki saisivat unohtaa tämän kaiken ja voisivat keskittyä täysillä tulevaan.
 

Photobucket

Päivä oli kuitenkin ollut raskas ja pitkä. Karoliina teki itselleen nopeasti lounasta, jonka söi hyvällä ruokahalulla.

Photobucket

Sitten hän suuntasi ottamaan hyvin ansaitut päiväunet. Naisen raskaus veteli viimeisiään ja lapsi syntyisi minä hetkenä hyvänsä.

Photobucket

Illalla Anthony päätti suunnistaa keskustaan vastarakennetulle rullaluistinradalle. Tuuli ja Daniela pommittivat poikaa jatkuvasti mutta tämän oli myönnettävä ettei kumpikaan tytöistä oikein saanut hänen sydäntään voltteja hyppäämään.
Mitähän Anthony olisi ajatellut jos olisi tiennyt jo etukäteen, että heti radalle astuttuaan hän kohtaisi tytön, joka sai hänen sydämensä tekemään muutakin kuin hyppimään voltteja.

Photobucket

Anthony ei aikaillut, vaan meni heti juttelemaan tytölle, joka esittäytyi Raisa Torpaksi. Anthony laittoi kaikki hurmaustaitonsa peliin ja tyttö näyttikin olevan myyty pojan iskuyrityksistä.

Photobucket

Valitettavasti Raisan piti jo kiiruhtaa kotiinsa.
-Hei, etkö anna numeroasi!? Anthony huuti tytön perään.
-Kyllä me vielä nähdään jos tarkoitettu on. Ja sitä paitsi, voithan sä sen numeron itsekin selvittää.

Photobucket

(Meidän Anthony on rakastunut, voi toista!)

Photobucket

Anthony oli jo unohtanut tyystin miksi oli tullut koko radalle. Kerättyään ajatuksensa kasaan, poika päätti mennä kokeilemaan luistelua.

Photobucket

Vaan eihän siitä mitään tullut, kun Anthony ei osannut keskittyä mihinkään muuhun kuin Raisaan.

Photobucket

Kotiin tultuaan, Anthony nappasi puhelinluettelon syliinsä ja etsi siitä kaikki Torpat. Pojan harmiksi niitä oli iso, pitkä lista.

Photobucket
 
 Anthony oli jo luopua toivosta. Hän oli selannut läpi kaikki Torpat yhtä numeroa lukuunottamatta, eikä missään niistä asunut Raisa- nimistä teinityttöä. Hän kuitenkin kokeili vielä tätäkin. Puhelimeen vastasi keski- ikäiseltä kuulostava mies, joka pojan iloiseksi yllätykseksi sanoi heillä olevan Raisa- niminen tytär. Raisa oli mielissään, kuullessaan Anthonyn äänen ja lupasi tulla käymään heti seuraavana päivänä.

***

Photobucket

Karoliina oli herännyt keskellä yötä kurnivaan vatsaansa ja päätti valmistaa itselleen vähän yöpalaa.

Photobucket

Karoliina ahmi spagettinsa hyvällä ruokahalulla.

Photobucket

Nainen oli päättänyt siivoilla keittiötä ennen nukkumaan menoa mutta yhtäkkiä alkanut kipu pysäytti hänet niille sijoilleen.

Photobucket

Synnytys oli käynnistynyt.

Photobucket

-Aiih... Miksei... miksei kukaan kertonut että tää sattuu näin paaaljooon!

Photobucket

-Se on poika!
Karoliina hihkaisi katsellessaan vastasyntynyttä poikaansa.

Photobucket

Pieni poika sai nimen Aatu. Aatu oli perinyt ihonvärinsä isältään ja silmänsä äidiltään.

Photobucket

Karoliina oli menossa näyttämään poikaansa vanhemmilleen, kun kivut iskivät yhtäkkiä uudelleen. Hätäpäissään Karoliina laski Aatun lattialle odottamaan.

Photobucket

-Täältä tulee toinen!
Karoliina puhkui synnytyskipujen yltyessä.

Photobucket

-Toinen poika!

Photobucket

Nuorempi kaksonen sai nimen Aatto. Aaton vaaleampi iho on isoisän peruja, silmien väri tulee joko isältä tai Gullikilta.

Photobucket

Aatu sai jakaa huoneensa äitinsä kanssa.

Photobucket
 
 Aatto taas enonsa Aten kanssa.

***

Photobucket

-Mitäs se mummin pikku Aatu? Pitäisiköhän meidän käydä vaihtamassa vähän vaippoja pikkumiehelle?

Photobucket

Gullik oli jo päässyt toisessa huoneessa vaipanvaihdon makuun, pitkästä aikaa.

Photobucket

Atte oli mennyt haravoimaan pihaa. Poika oli kovin mietteliäällä tuulella, sillä pian koittaisivat hänen syntymäpäivänsä. Syntymäpäiviään enemmän häntä kuitenkin jännitti muuan kysymys, jonka hän aikoi Auroralta kysyä.

Photobucket

Toivottavasti hän suostuu.

Photobucket

Aivan kuten oli luvannutkin, Raisa oli ilmestynyt heti aamutuimaan Anthonyn luo.

Photobucket

Anthony oli enemmän kuin ilahtunut nähdessään Raisan.

Photobucket

Anthony päätti ottaa käyttöön koulussa kuulemansa iskurepliikit.
-Oliko isäsi varas? Hän taisi varastaa tähdet taivaalta ja laittaa ne silmiisi.

Photobucket

-Voi Anthony!

Photobucket

Lemmenparin taustalla, Anthonyn isoveli otti irti viimeisistä nuoruuden hetkistään.

Photobucket

Kun näiden kahden välillä kipinöi niin selvästi...

Photobucket

...ei ole ihmekään, että ensisuudelma vaihdettiin jo nyt.

Photobucket

Katja oli järkytyksekseen huomannut saaneensa ylimääräisen vatsamakkaran. Ei muuta kuin kuntopyörällä polkemaan, hän ei aikonut näyttää lihavalta illalla juhlissa.

Photobucket

Illalla juhlittiin Valerian ja Gullikin kultavuosipäivää ja koko perhe pukeutui parhaimpiinsa. Katjakin sai ylimääräiset kilot pois varreltaan juuri ajoissa.

Photobucket

Juhlien vietto oli Gullikin elämäntoive. Nyt mies viettäisi loppuelämänsä platinamielialalla.

PhotobucketPhotobucket

Pikkuhiljaa vieraita alkoi saapua. Juhlaparin lapset olivat tietenkin kunniavieraita.

Photobucket

Valeria ja Gullik viettivät aikaansa baarin läheisyydessä, nauttien vähän rauhallisemmasta menosta.

Photobucket

Vieraat taas juhlivat railakkaasti stereoiden pauhussa.

Photobucket

Gullik halusi maistaa tuota herkullisen näköistä kalkkunaa.

PhotobucketPhotobucket

Välillä kaksosetkin halusivat osansa huomiosta.

Photobucket

Kun juhlijoilla oli näin hyvä meininki...

Photobucket

...ei kai ole ihme, että juhlat onnistuivat vallan mainiosti!

Photobucket

-Hyvää vuosipäivää, rakas!

PhotobucketPhotobucket
 
 Vieraiden lähdettyä, Valeria ja Gullik vetäytyivät makuuhuoneeseensa viettämään jatkoja ihan kahden kesken.

***

Photobucket

Aamulla Atte sai vielä harjoitella lastenhoitoa Aaton suosiollisella avustuksella.

Photobucket

Illalla koko perhe ja hänen tyttöystävänsä Aurora seurasivat, kun Atte puhalsi kakkunsa kynttilät.

PhotobucketPhotobucket

Atesta kasvoi varsin komea ilmestys.

Photobucket

Atte löysi tyttöystävänsä pihalta, tämä oli aikeissa mennä kokeilemaan takapihalta löytyvää poreallasta.
-Aurora, minä rakastan sinua, mies sanoi ja halasi naista tiukasti.

Photobucket

-Siksi minä haluankin kysyä sinulta, menisitkö naimisiin kanssani?
Auroran silmiin tulvahtivat onnenkyyneleet, kun Atte polvistui hänen eteensä.

Photobucket

-Tietenkin, tietenkin! Voi Atte, kyllä!
Aurora laittoi sormuksen sormeensa ja hyppäsi ilahtuneena kihlattunsa kaulaan.
-Minäkin rakastan sinua niin paljon!

Photobucket

Onnellinen kihlapari.

PhotobucketPhotobucket

Juhlittuaan kihlaustaan, Atte hyvästeli vanhempansa ja sisaruksensa.

Photobucket

Hänen oli aika aloittaa oma elämänsä yhdessä kihlattunsa kanssa.

Photobucket
 
 -Hei rakas, enhän herättänyt? Minullakin on ollut ihan kamala ikävä.
Miehen samettinen ääni sai Karoliinan sydämen pomppimaan villisti, hän oli kohdannut elämänsä rakkauden.

***

Ja näin kutkuttaviin tunnelmiin jätämme Pricet. Mitäs mieltä olette pikku kaksosista, molemmat on kyllä aika söpöjä, eikös vaan? ;) Ensi kerralla saatte nähdä taaperoita, Karoliinan salaisen rakkaan ja ehkä lisää pienokaisia. Sitä ennen kuitenkin extraosat Albertin ja Aten elämistä.

Kommenttia, kommenttia, muistakaahan jättää puumerkkiä käynnistänne :)

heart:lla Amber

lauantai, 15. syyskuu 2012

7a. Vanhan loppu...

Photobucket

Perheen uudelleen kalustettu talo. Pieniä muutoksia havaittavissa...

PhotobucketPhotobucket

Katja nautti yllättäen iskeneestä vesisateesta.

Photobucket

Gullik ei vesisateesta pahemmin innostunut. Se keskeytt pahasti miehen maalaushetken.

Photobucket

Ja kun sade loppui, ilmestyi puutarhakerhon puheenjohtajatar Pricen tontille. Naisen oli kai tarkoitus mainostaa kerhoa, mutta tämä iski saman tien silmänsä Gullikiin ja unohti heti asiansa, mitä vasten oli tullut kyläilemään. Gullik oli imarreltu huomiosta, mutta Valeriaa ihanampaa naista ei ollut olemassakaan. Kun nainen vihdoin tajusi ettei miestä kiinnostanut, tämä hipsi nopeasti pois tontilta jättäen vain puutarhakerhon käyntikortin Gullikille.

Photobucket

Pojat loistavat koulussa.

Photobucket

Kaikenlaisista häiriöistä huolimatta, Karoliinan muotokuva edistyi mukavasti.

Photobucket

Riki tuli töistä kotiin, tällä kertaa ihan näkyvänä. Mies on muuten ammatiltaan Kapteeni Sankari (vaikka mies ei siviilissä mikään sankari olekaan...)

Photobucket

Pricen taloudessa puhelinlaskut taisivat olla valtavia, kun jokainen teini vuorollaan kulutti aikaansa luuri korvalla. Katja soitteli Raunolle...

Photobucket

...Anthony Tuulille ja Danielalle...

Photobucket

...ja Atte Auroralle.

PhotobucketPhotobucket

Valerialla ja Gullikilla oli oma tyylinsä pitää huolta parisuhteestaan.

Photobucket
 
 Albertin kauan odottamat synttärit koittaisivat pian. 

***

 

Photobucket

Gullik heräsi varhain aamulla keräämään taitopisteitä ylennystä varten.

Photobucket

Pian kimppakyyti tuli hakemaan miestä töihin.

Photobucket

Valeria heräsi pian miehensä lähdettyä. Hänkin käytti aamunsa taitopisteiden keruuseen.

Photobucket

Gullikilla ei mennyt hyvin töissä ja hänet alennettiin valaiden tutkijaksi.

Photobucket

Heti kotiin tultuaan, mies suuntasi jatkamaan työpäiväänsä vanhassa työssään.

Photobucket

 
 Albert heräsi jännittyneenä. Tänään hän vihdoin juhlisi kauan odottamaansa syntymäpäiväänsä.

Photobucket

Viimeinen opintopiiri perheen kesken.

Photobucket

Viimeinen koulupäivä, Albert ajatteli leveästi hymyillen.

Photobucket

Karoliinalla ja Rikillä oli molemmilla vapaapäivä ja he jäivät sohvalle kuhertelemaan muiden mennessä töihinsä ja kouluunsa.

Photobucket

Riki olisi mieluummin kuherrellut Maaretin kuin Karoliinan kanssa mutta hän yritti unohtaa ikävänsä ja keskittyi esittämään "täydellistä aviomiestä" vaimolleen.

Photobucket

Rikin onneksi kotiapulainen sattui tulemaan töihinsä juuri silloin ja mies sai tekosyyn karata paikalta omiin puuhiinsa. (Perheelle piti uudelleenmuuton takia hankkia uusi kotiapulainen, joten Lulu is back!)

PhotobucketPhotobucket

-Jihuu!
Gullik oli syystäkin juhlatuulella. Mies sai heti työnsä syvänmerenkalastajana takaisin.

Photobucket

Vihdoin Albertin kauan odottama aika oli koittanut.

Photobucket

Koko perhe kokoontui juhlimaan pojan synttäreitä.

Photobucket

Albertin hymy vain leveni, kun hän puhalsi kynttilät kakusta sammuksiin ja sai vihdoin heittää teini-iälle hyvästit.

PhotobucketPhotobucket

Vau, Albertista kasvoi oikea hurmuri!

Photobucket

 
 Maisteltuaan kakkua ja hyvästeltyään vanhempansa ja sisaruksensa, Albert ei aikaillut vaan tilasi taksin ja jätti hyvästit nuoruudenkodilleen.

***

 

Photobucket

Seuraavana aamuna Riki vietti jälleen vapaapäivää. Talon jäädessä tyhjilleen ei mies voinut vastustaa kiusausta, vaan tämä soitti saman tien Maaretille ja pyysi tätä tulemaan luokseen.
-Ei hätää, hani. Me ollaan täällä ihan kahden. Tuu nyt, mä lupaan ettei me jäädä kiinni.

Photobucket

Ei mennyt kauaakaan, kun Maaret ilmestyi Pricen pihalle. Ihan sama vaikka jäisinkin kiinni, Riki ajatteli ja kaappasi naisen syliinsä keskellä avointa pihaa.
-Olin tulla jo hulluksi ikävästä, mies sanoi ja silitteli Maaretin vaaleita hiuksia.
-Minä myös, mutta pitäisiköhän meidän mennä sisälle, ettei vaan jäädä kiinni.
Riki tarttui myhäillen naisen käteen ja veti tätä sisälle.
-Mennään makkarin puolelle. Siellä ainakin saadaan olla rauhassa.

Photobucket

Pahaksi onneksi vain hetkeä myöhemmin, Karoliina ilmestyi pihalle. Hän oli ollut huonovointinen koko päivän, joten ylilääkärin mielestä naisen oli parempi lähteä kotiin lepäämään. Riki varmasti ilahtuu kun näkee minut. Raukka on varmaan ihan tylsistynyt, kun on joutunut olemaan yksinään koko päivän.

Photobucket

Karoliina asteli sisään autiolta näyttävään taloon.

Photobucket

Rikiä ei näkynyt missään ja Karoliina oli aikeissa kutsua tätä, kun hän kuuli vaimeaa ääntä jostain. Kahden eri simin vaimeat äänet kuuluivat jostakin.

Photobucket

Hetken etsittyään äänien lähdettä, Karoliina tajusi äänten kuuluvan hänen ja Rikin makuuhuoneesta.

Photobucket

Vaistonsa varoittamana, Karoliina hipsi hiljaa lähemmäksi. Ovi ei ollut kiinni kokonaan ja nainen raottikin sitä varovasti. Mikä näky häntä odottikin!

Photobucket

-Toivottavasti tää näytelmä loppuu kohta, mä en haluu jakaa sua enää kauaa sen ämmän kaa!

Photobucket

-Älä huoli, muru. Eiköhän jompikumpi niist vanhuksist delaa kohta ja perintö kilahtaa Karoliinan tilille. Sit vaan nopee ero ja hups vaa puolet niist rahoist on meidän.

Photobucket

-Sit me saadaan olla yhdes lopultakin, Maaret sanoi ja kietoi kätensä Rikin kaulan ympäri.
-En malta odottaa, Riki sanoi ja suuteli naista tulisesti.

Photobucket

-Voitte olla varmoja, että niitä rahoja ette ikinä näe! Karoliina astui sisään makuuhuoneeseen. Naisen sydän oli särkynyt ja kyyneleet polttelivat hänen silmäkulmissaan mutta näiden kahden edessä hän ei aikonut näyttää, kuinka pahalta hänestä tuntui.

Photobucket

-Senkin sika! Karoliina läimäytti Rikiä.
-Kulta, mitä sinä... Sinä olet nyt käsittänyt jotain väärin... minä ja Maaret tässä olemme vain kavereita.
-Turpa kiinni! Karoliina kivahti miehelle, joka hiljeni tajutessaan ettei mitään ollut enää tehtävissä. Heidän juonensa oli paljastunut.

Photobucket

-Ja sinä! Häivy kotoani, äläkä enää ikinä näytä naamaasi täällä! Maaret ei sanonut mitään vaan luikki vain nopeasti tiehensä.

Photobucket

-Miten saatoit tehdä minulle näin!? Minä luulin että rakastat minua, mutta sinä olet pitänyt minua pilkkanasi koko ajan! Miten saatoit! Minä rakastin sinua ja sinä huijasit minua! Miten kehtasit!? Ja kaikki tämä vain rahan takia!

Photobucket

-Pyh, hyvähän sinun on rikkaan perheen perijättärenä puhua! Tuskin sinä siitä olisit köyhtynyt, jos juonemme olisi onnistunut. Harmi vain että ilmestyit paikalle.

Photobucket

-Senkin huijari! Painu ulos täältä, tämä "avioliittomme" on ohi! Karoliina otti sormuksen sormestaan ja heitti sen menemään. Riki ei sanonut enää mitään, hän otti tyynesti sormuksen pois omasta sormestaan ja suuntasi ulko- ovea kohti.

Photobucket

Mies asteli hiljaa pois, kääntämättä enää katsettaan taakse.

Photobucket

Karoliina katsoi miehen perään ja viimein hän antoi kyyneleille luvan tulla. Miten saatoinkaan olla niin tyhmä, että uskoin häntä! Kaikki, kaikki on ollut pelkkää valetta!

Photobucket

Kun Gullik ja Valeria tulivat yhtäaikaa töistä, he löysivät lohduttomasti itkevän tyttärensä olohuoneesta.

Photobucket

-Äiti! Karoliina parkaisi ja syöksyi äitinsä syliin kyynelehtien.
-Ssh, ei mitään hätää rakas. Ssh, älä itke pikkuinen.
Valeria silitteli lohduttavasti tyttärensä päätä. Gullik etsi katseellaan Rikiä, mutta miestä ei näkynyt missään. Ja pian mies huomasi, ettei Karoliinan sormessa ollut enää sormusta.

Photobucket

Rauhoituttuaan Karoliina sai kerrottua vanhemmilleen kaiken mitä oli tapahtunut. Vanhemmat passittivat tyttärensä heidän makuuhuoneeseensa lepäämään, tämä oli jo ihan uupunut rankan päivän takia.

Photobucket

-Se sika! Minun tekisi kyllä mieli käydä antamassa sille pojalle hieman kurinpitoa, Gullik puhisi ja puisti nyrkkiään.
-Rauhoitu, kulta. Se ei taida olla paras ratkaisu tähän asiaan.

Photobucket
 
 -Meidän pitää pitää huoli ettei Riki pääse käsiksi Karoliinan perintöön. Palkataan hänelle paras asianajaja minkä rahalla saa. Riki ei tule saamaan penniäkään Karoliinan rahoista.

***

 

Photobucket

Karoliina sai järkytyksekseen huomata, että Riki oli jättänyt itsestään pienen muiston naiselle.

Photobucket

Vauvauutinen oli naiselle pienoinen shokki.

Photobucket

-Karoliina, onko joku... voi ei, Gullik huokaisi hiljaa nähdessään tyttärensä kasvaneen vatsan. 

Photobucket

-Hmm, mitä... mitä aiot tehdä nyt? Gullik katsoi kysyvästi tyttärensä pyöristynyttä vatsaa. Olivathan he Valerian kanssa jo toivoneet lastenlapsia, mutta tilanne ei ollut kyllä raskaudelle paras mahdollinen.

Photobucket

-En minä siitä eroon halua.
Karoliina laittoi kätensä vatsalleen vaistomaisesti, aivan kuin suojellakseen syntymätöntä lastaan.
-Vaikka Riki paljastuikin huijariksi... minä kuitenkin haluan tämän lapsen. 

Photobucket

Gullikin huolestunut ilme vaihtui lämpimään hymyyn.
-Me autamme sinua äidin kanssa niin paljon kuin suinkin pystymme.
-Kiitos, isä. Karoliina suukotti isäänsä.

Photobucket

Karoliina ei saanut enää unen päästä kiinni, joten hän päätti kuluttaa aikaansa haravoimalla pihaa. Kaikenlaiset ajatukset risteilivät hänen päässään.

Photobucket

Mutta päällimmäisenä hänen mielessään oli onni. Minusta tulee vihdoin äiti, hän ajatteli pienen hymynväreen kareillessa hänen huulillaan.

Photobucket

Valeria oli onnensa kukkuloilla, Karoliinan kerrottua äidilleenkin hyvät uutiset.

Photobucket

Karoliinan uutisen innoittamana, Valeria teki vihdoin sen mitä oli suunnitellut jo pitkään.

Photobucket

Hän jäi eläkkeelle politiikasta voidakseen keskittyä kokonaan kasvavaan perheeseensä.

Photobucket

Gullik oli saanut Karoliinan muotokuvan jo melkein valmiiksi. Vain muutama siveltimenveto vielä.

Photobucket

Ja niin toisen polven perijättären muotokuva sai kunniapaikan perijän makuuhuoneesta.

Photobucket

Tässä vielä molempien perijättärien muotokuvat.

Photobucket

Katja oli kyllästynyt vanhaan tyyliinsä ja oli käynyt Järvisaaren keskustassa hieman päivittämässä tyyliään. Nyt Rauno ei voi enää vastustaa minua, tyttö ajatteli.

Photobucket

Rauno olikin myytyä poikaa Katjan pyytäessä tätä käymään kotonaan myöhemmin illalla.

Photobucket

-Sä oot aika hotti, Rauno sanoi ja sai Katjan punastumaan varpaitaan myöten.

Photobucket

-Nii säki, Katja sai sanottua ujosti mikä sai Raunon hymyilemään leveästi ja tämä otti tytön hellään halaukseen.

PhotobucketPhotobucket
 
  Raunolta Katja sai ensisuudelmansa.

***

Näin hempeisiin tunnelmiin jätämme Pricet. Huh, vihdoin sain kirjoitettua tämän osan, jota onkin suunniteltu jo pitkään. B- osassa saadaan perijäperheessäkin kolmas sukupolvi vihdoin ja viimein alulleen.

Photobucket

 

Kuten huomasitte, vuodenajat ovat ilmestyneet Järvisaareenkin. Tästä iso kiitos kirjekaverilleni Danielalle, joka lahjoitti minulle kaipaamani lisäosat. Danke schön, Daniela!heart

Ettehän unohda kommentoida! :)

heart:lla Amber